Avainsana-arkisto: suklaa

Makeansuolainen maapähkinävoi-juustokakku suklaalla

Mitäpä sitä muutakaan tässä maailmantilanteessa tekisi kuin leipoisi, joten kunnostauduin jälleen uuden reseptin tehtailussa. Siinä missä jotkut tykkäävät raikkaamista kakuista, itse pidän kaikista eniten niistä raskaista ja yltäkylläisistä, suklaisista ja pähkinäisistä, suolaisenmakeista syntisen herkullisista täyteläisistä kakuista. Tällainen yltäkylläinen pläjäys on myös tämän kertainen maapähkinäinen juustokakku.

Tein tälläkin kertaa pohjaan keksit itse, mutta kuten aina, myös kaupan keksit käyvät aivan yhtä hyvin. Jos sinulla kuitenkin sattuu olemaan ylimääräistä aikaa, suosittelen ehdottomasti leipomaan keksit itse – varsinkin kun Suomesta tuntuu vielä olevan melko vaikea löytää näin maapähkinäisiä keksejä. Toisaalta myös suklaakeksit, kuten esimerkiksi Dominot, käyvät varmasti tähän herkkuun loistavasti.

En yleensä käytä tällaisissa kakuissa liivatelehtiä, mutta omasta päästä napatulla reseptillä aina vähän pelottaa millainen koostumus kakkuun tulee, joten laitoin kakkuun varmuuden vuoksi 2 liivatelehteä. Jälkiviisaana sanoisin kuitenkin, että kakun voi aivan mainiosti tehdä ilman liivatetta, sillä tomusokeri ja suklaa antavat jo itsessään kakulle melko kiinteän koostumuksen. Maapähkinävoikin yleensä ainakin jonkin verran kiinteytyy kylmässä. Kakussa on kuitenkin kahdella liivatteellakin hyvin pehmeä suuntuntuma, joten ei liivatteista haittaakaan ole.

Summa summarum, tämän voi siis mainiosti tehdä joko liivatteella tai ilman. 🙂 Jos haluat täsmälleen samannäköisen kakun kuin tämän merkinnän kuvissa + siistimmän leikkuupinnan, suosittelen liivatteellista versiota.

RESEPTI: Maapähkinävoijuustokakku suklaakuorrutteella

Maapähkinävoikeksit
100 g voita
1, 25 dl maapähkinävoita
1 dl valkoista sokeria
1 dl tummaa sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, maapähkinävoi ja sokerit sekaisin. Vatkaa muna sekaan.

Sekoita jauho, leivinjauhe, ruokasooda ja suola keskenään toisessa kulhossa. Sekoita taikinaan esimerkiksi puuhaarukalla. Laita taikina jääkaappiin noin 1-2 tunniksi (tämän voi myös jättää välistä).

Pyörittele taikinasta noin pieniä palloja, joiden halkaisija on noin 2-3 senttiä. Asettele ne pelleille leivinpaperin päälle. Halutessasi voit painaa kekseihin kuvioinnin haarukalla, painaen ristikkäin neljästä eri suunnasta. Paista 175-asteisessa uunissa noin 10-13 minuuttia.

Kakkupohja
75 g voita
400 g maapähkinävoikeksejä*
(*keksiohjeesta jää muutama herkku sellaisenaan syötäväksi)

Valmistele irtopohjavuoka laittamalla sen pohjalle leivinpaperi. Myös reunoille kannattaa laittaa leivinpaperia (pysyy kiinni alle levitetyn rasvan avulla) tai reunakalvo.

Sulata voi ja murskaa keksit mahdollisimman hienoksi. Sekoita keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin odottamaan.

Maapähkinävoitäyte
200 g tuorejuustoa
2,5 dl maapähkinävoita
2 dl tomusokeria
0,5 tl suolaa
3 dl kuohukermaa
100 g maitosuklaata (esim. Fazerin punainen)
(2 liivatelehteä + 2 rkl maitoa)
Jos haluat käyttää liivatelehtiä, laita ne likoamaan kylmään veteen. Vatkaa tuorejuusto, maapähkinävoi, tomusokeri ja suola sekaisin. Jos tuorejuusto ja maapähkinävoi ovat jääkaappikylmiä, vatkaaminen voi olla alkuun melko haasteellista, ja avuksi saattaa tarvita muuta sekoitinvälinettä.
Sulata suklaa varovasti mikrossa, usein sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Kaada suklaa nauhana tuorejuustoseoksen sekaan ja vatkaa sekaisin. Kääntele kermavaahto seokseen (älä vatkaa).

Jos käytät liivatteita, kuumenna maito tai muu neste kuumaksi ja sulata siihen liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen sekaan. Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 3-4 tunniksi.

Suklaa-ganache
125 g maitosuklaata (esim. Fazerin punainen)
1 dl kuohukermaa
Paloittele suklaa kuumuutta kestävään kulhoon. Kuumenna kerma kattilassa kiehumispisteeseen ja kaada se sitten suklaan päälle. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut ja ganache on sileää.
Levittele ganache jähmettyneen kakun päälle. Jäähdytä jääkaapissa useamman tunnin ajan tai esimerkiksi yön yli, ja siirrä vasta tämän jälkeen pois irtopohjavuoasta tarjoilualustalle.

…ja sitten vain herkuttelemaan. 🙂 Suosittelen lämpimästi merisuolahiutaleiden kokeilemista kakun päällä – niitä voi kokeilla turvallisesti omalla lautasella, jos tuntuu, että osa syöjistä ei välttämättä välitä suolaisenmakeasta.

Geisha-kakku suklaakuorrutteella

Blogia lukeneet ovat ehkä jo huomanneet, että olen Geisha-fani. Tykkään ylipäätään monista sellaisista kakuista, joissa käytetään jotain suklaapatukoita tai muita ”makusuklaita”, mutta Geisha-leivonnaisilla on jostain syystä aivan erityinen paikka suosikkilistalla.

Tämänkertainen resepti on oikeastaan kooste kahdesta muusta reseptistä. Itse juustokakku on tehty suunnilleen Annin uunissa -blogin ohjeen mukaan, ja itse asiassa suklaan alkuperäistä suurempi määrä johtuu vain siitä, että kaupassa myytiin vain 121 gramman painoisia Geisha-suklaalevyjä (ja kerman vaihtaminen kuohukermaan siitä, etten käytä koskaan vispikermaa). Päällinen taas on inspiroitunut Kinuskikissan Daim-kakun päällisestä. Tuotakin kakkua on tullut tehtyä lukuisia kertoja, ja voin suositella reseptiä lämpimästi – itse tosin tuplaan aina vaalean manteliosuuden määrän, koska tykkään siitä niin paljon.

Annin uunissa -reseptiä käytetty pohjana itse kakulle, päällinen taas on inspiroitunut Kinuskikissan Daim-kakusta.

RESEPTI: Geisha-juustokakku suklaa-ganachella

Kakkupohja
2 pakettia Geisha-keksejä (yht. 200g)
40 g voita
Murskaa keksit ja sulata voi. Itse käytin murskaamiseen kestopussia ja hakkasin keksit rikki puunuijalla. Myös voin sekoitin joukkoon kaatamalla sen pussiin  ja painelemalla taikinan sekaisin pussin ulkopuolelta. Vaihtoehtoisesti voit käyttää esimerkiksi tehosekoitinta tai monitoimikonetta.

Levitä irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Halutessasi voit myös käyttää reunakalvoa tai päällystää reunat leivinpaperilla (paperi tarttuu reunoihin, kun alle levittää öljyä). Levitä pohja vuoan pohjalle lusikalla painaen. Laita jääkaappiin odottamaan siksi aikaa, kun teet täytteen.

Geisha-täyte
242 Geisha-suklaata (2 levyä)
3 dl kuohukermaa
200g tuorejuustoa
Sulata suklaa ja jätä jäähtymään. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi, ja pehmitä sitten tuorejuusto toisessa kulhossa. Jos tuorejuusto on hyvin kovaa, voit käyttää sen nopeasti mikrossa (muutama sekunti), jonka jälkeen pehmittäminen sujuu helpommin. Lisää tuorejuustoon sula suklaa ja sekoita. Kääntele lopuksi kermavaahto joukkoon.

Kaada täyte pohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

Geisha-suklaa-ganache
70g voita
221g Geisha suklaata (1 levy)
+ suolapähkinöitä (mieluiten hasselpähkinöitä)
Irrota ensin hyytynyt kakku vuoasta ja siirrä se pakastuksen kestävälle alustalle. Laita kakku pakastimeen noin vartiksi ja ala jo odotellessa valmistamaan ganachea.
Sulata voi ja suklaa esimerkiksi mikrossa, sekoittaen usein, jottei suklaa kärähdä. Kun suklaa on sulunut ja massa on tasaista, anna sen jäähtyä hetken aikaa. Kun voi-suklaa-seos on hieman jäähtynyt, levittele se kakun päälle. Anna ganachen valua myös reunoille. Levitä päälle suolapähkinöitä.
Laita kakku vielä jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi – ja sitten vain herkuttelemaan! 🙂

Geisha-fudget

Kenelle maistuisi suklaiset toffeet hasselpähkinällä ja Geisha-suklaalla? Minulle, joten päätin sovittaa tavallisten fudgejen reseptiin yhden Geisha-levyn ja läjän hasselpähkinöitä. 🙂

Geisha on yksi lempisuklaistani, ollut aina, mutta en ole hirveästi leiponut siitä. Tykkään kyllä Geisha-juustokakusta, mutta jostain syystä Geisha on aina maistunut minulle parhaiten konvehtimuodossa. Levynä en yleensä edes osta sitä, mutta tällä kertaa mukaan tarttui yksi levy, kun sain sellaisen ilmaiseksi Fiksuruoka-tilaukseni yhteydessä. Kun joulun jäljiltä oli vielä Geishaa konvehteina jäljellä, päätin käyttää tämän levyn johonkin muuhun – ja mikäs olisi sen parempi käyttötapa kuin fudge.

Olen huomannut, että fudge-resepti sallii yllättävän paljon muutoksia ilman, että toffeen rakenteeseen tulee erityisempiä muutoksia. Alkuperäiseen pohjareseptiin olisi tullut melkein 100g enemmän sokeria ja enemmän myös siirappia, mutta päätin rohkeasti kokeilla pienemmillä määrillä. Jähmettyminen pelotti kuitenkin sen verran, että päätin laittaa sekaan vielä vähän maapähkinävoita ja valkosuklaata. Lopputuloksen perusteella kumpikaan ei kuitenkaan ole koostumuksen kannalta välttämätön ainesosa, vaikka maun puolesta sopivatkin tähän hyvin – maapähkinävoin määrä on sen verran pieni, ettei se peitä Geishan hasselpähkinäistä makua. Ajattelin ensi kerralla kokeilla tätä vielä vähemmällä sokerilla ja siirapilla, ja kenties myös ilman maapähkinävoita. Kerron sitten, jäikö massa nestemäiseksi… :’)

RESEPTI: Fudge Geisha-suklaalla

Valmistusaika: aktiivinen 15-30 minuuttia riippuen siitä kuinka nopeasti seos saavuttaa pehmeän kuulan asteen, passiivinen n. 3+ tuntia (fudgen jähmettymisaika).

2 dl kuohukermaa
50 g voita
425 g sokeria (5 dl)
1,5 dl vaaleaa siirappia
50 g makeuttamatonta maapähkinävoita
0,5 tl suolaa
1 dl hasselpähkinöitä (tai enemmän!)
100 g Geisha-suklaata
1 tl vaniljasokeria
(n. 30g valkosuklaata, 6 palaa Pandan valkosuklaata)
(vähän merisuolahiutaleita valmiin fudgen päälle)

1. Vuoraa sopivan kokoinen vuoka leivinpaperilla. Ota sähkövatkain valmiiksi käden ulottuville. Rouhi pähkinät ja pilko suklaa vähän pienemmäksi.

2. Laita kerma, voi, sokeri ja siirappi kattilaan. Kiehauta ja keitä sekoittaen korkeahkolla keskilämmöllä, kunnes sokeri ja voi ovat sulaneet. Käännä lämpöä vähän pienemmälle (omalla hellallani pidin asteella 4/6) ja anna seoksen kiehua, kunnes se on pehmeän pallon asteella. Voit mitata lämpötilan sokerilämpömittarilla tai kokeilla tiputtaa vähän seosta kylmään veteen. Jos veteen tiputetusta massasta saa muotoiltua pallon, seos on tarpeeksi kuumaa.

3. Ota kattila pois liedeltä ja vatkaa sähkövatkaimella kovalla teholla noin 4 minuuttia. Lisää maapähkinävoi, suklaa(t), vaniljasokeri ja suola, ja vatkaa vielä hetken aikaa pienellä teholla. Kaada nuolijan tai lusikan avulla vuokaan ja tasoita pinta. Ripottele halutessasi päälle merisuolaa. Anna fudgen jäähtyä ennen paloittelua.

Ja sitten vain syömään! Omasta mielestäni fudge on aina parhaimmillaan kunnolla jähmettyneenä ja jääkaappikylmänä, mutta näitä Geisha-fudgeja voi tarjoilla myös hieman vähemmän jähmettyneinä, jos tulee kiire saada jotain hyvää kahvipöytään.

Suklainen maapähkinäpiirakka

Tässä piirakassa on kaikkea mitä herkulta kaipaan: suklaata, pähkinää, toffeeta ja kaiken kruunaava suolaisen ja makean saumaton liitto. Jos joku kysyisi joskus mikä on guilty pleasure -leivonnaiseni, vastaisin hetkeäkään miettimättä tämän piirakan – tai kakun, miksi ikinä tätä sitten haluaakaan kutsua.

Tätä kakkua ei ole tarkoitettu hienostuneille kutsuille tai seisomaan juhlapöydälle tuntikausiksi. Tästä ei saa leikattua kauniita paloja eikä ulkonäköä viilata viimeisen päälle kauniiksi. Ei, tämä sotkuisenkin näköinen suklaa-maapähkinä-piiras on tarkoitettu ensisijaisesti syötäväksi ja nautittavaksi – vaikka kyllähän tämä ihailtavan herkullisen näköinen onkin. 🙂

Piiraan alkuperäinen resepti on peräisin täältä, mutta olen tehnyt siihen pieniä muutoksia ja lisäyksiä. Reseptin oudon tarkat ainesmäärät johtuvat alkuperäisen reseptin kuppimääristä. Dulce de lechen resepti on täältä ja maapähkinät taas paahdan omalla mututuntumalla. Voit halutessasi myös ostaa valmiita suolapähkinöitä ja tehdä dulce de lechen kondensoidusta maidosta. Valmiin kinuskikastikkeen käyttöä en suosittele, mutta jos löydät dulce de lecheä jostain, niin sitä voi tietysti käyttää. Jos kuitenkin päädyt tekemään kaiken itse, voin taata, että lopputulos korvaa kaiken vaivan.

Varoituksen sana: tämä resepti EI valmistu syömiskuntoon yhdessä päivässä. Suosittelen tekemään ensin dulce de lechen, sitten paahtamaan pähkinät ja tekemään pohjan sillä aikaa, kun kinuski jäähtyy jääkaappikylmäksi. Tämän jälkeen voi sitten siirtyä täytteisiin. Itse teen yleensä kinuskin aamulla, sitten lopun kakun ja annan sen olla yön yli jääkaapissa. Toinen vaihtoehto on tehdä kinuski illalla ja kakku heti aamusta, jolloin sen saa jähmetettyä leikattavaan kuntoon iltaan mennessä.

RESEPTI: Suklainen maapähkinä-piirakka

Valmistusaika: aktiivinen valmistuaika n. 2 h, passiivinen yhteensä n. 10 h (jäähdytysaika).

Dulce de leche 
4,8 dl täysmaitoa
1,5 dl sokeria
1/8 tl ruokasoodaa
0,5 tl vaniljasokeria

1. Mittaa kaikki ainekset vaniljaa lukuunottamatta paksupohjaiseen, suureen kattilaan. Ainekset kiehuvat varsinkin alkuvaiheessa hyvin raivokkaasti, joten esim. 2 litran kattila on liian pieni.

2. Kuumenna kiehumispisteeseen ja pienennä sitten lämpöä (omalla 6-asteisella hellalla 3 on hyvä). Anna kiehua peittämättä noin tunnin ajan, sekoitellen harvakseltaan pohjia myöten. Itse sekoitin noin 5-10 minuutin välein.

3. Kun tunti alkaa olla kulunut, ala sekoittelemaan seosta useammin ja ahkerammin, sillä karamellisoituessaan maito palaa helpommin. Kun seos on paksuuntunut kinuskimaiseksi, ota se pois liedeltä ja lisää vanilja. Kaada kuumankestävään kulhoon jäähtymään ja siirrä jonkin ajan päästä jääkaappiin kylmenemään täysin. Dulce de lechen tulee jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen täytteiden valmistamista!

Suolapähkinät
2 dl maapähkinöitä
n. 1tl öljyä
0,5 tl suolaa

1. Jos maapähkinät ovat kuorellisia, paista niitä 175 asteessa noin 10 minuuttia. Kaada pähkinät sen jälkeen puhtaan keittiöpyyhkeen sisään ja hiero pähkinöitä pyyhkeellä, jotta kuoret irtoavat. Voit välissä nyppiä jonkin verran kuoriutuneita pähkinöitä pois pyyhkeen sisältä ja sitten hieroa uudestaan, jotta saat tehokkaasti kaikki kuoret irti.

2. Levitä kuorettomat pähkinät pellille, kaada päälle hieman öljyä ja suolaa. Sekoita sormin tai lusikalla. Paahda uunissa 175 asteessa n. 10-20 minuuttia. Vahdi etenkin 10 minuutin jälkeen taukoamatta, koska nämä palavat helposti ja yllättäen (kokemusta on). Ota mieluummin ulos täysin vaaleina kuin tummina.

Keksipohja
350g suklaa-täytekeksejä (käytin Rainbow Vanilja tummia täytekeksejä)
100g sulatettua voita

1. Murskaa keksit muovipussissa kaulimella tai nuijalla painellen tai hakaten. Lisää voisula pussiin ja painele pussin ulkopuolelta niin, että voi levittyy joka puolelle. (Voit tehdä tämän tämän kaiken myös esim. tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa.)

2. Pingota irtovuoan pohjalle leivinpaperi. Halutessasi voit reunustaa myös reunat leivinpaperilla (paperi tarttuu, kun levität alle hieman rasvaa) tai reunakalvolla. Levitä keksiseos pohjalle tasaisesti esimerkiksi lusikalla painellen. Laita pohja pakastimeen siksi aikaa, kun teet täytteen.

Maitosuklaatäyte **
250g Fazerin punainen suklaata (tai muuta maitosuklaata)
1,75 dl kuohukermaa
0,8 dl kermaviiliä
1,2 dl suolapähkinöitä
n. 1 tl merisuolahiutaleita
 + tarvitset tässä vaiheessa myös dulce de lecheä (n. 1 dl)

1. Paloittele suklaa kuumuutta kestävään kulhoon. Laita kerma ja kermaviili pieneen kattilaan. Vatkaa sileäksi. Kuumenna kiehumispisteeseen ja ota sitten pois levyltä. Kaada kermaseos suklaan päälle ja sekoita kunnes suklaa on sulanut ja massa on tasaista. Lisää suolapähkinät. Täyte on tässä vaiheessa hyvin löysää, mutta älä pelästy, niin kuuluukin olla.

2. Ota pohja pois pakastimesta ja levitä sille noin 1 dl dulce de lecheä. Älä levitä ihan reunoille asti, vaan jätä noin 1-2 senttiä väliä reunaan (katso kuva alla). Sirottele päälle merisuolahiutaleita. Kaada suklaa-maapähkinä-täyte toffeen päälle ja laita takaisin pakastimeen siksi aikaa, kun valmistat seuraavan täytteen.

** Täytteestä tulee melko löysää ja se on tarkoituskin, mutta jos haluat leikkauspinnasta siistimmän, voit lisätä tässä vaiheessa 1-2 liivatelehteä. Voit sulattaa ne esim. pieneen määrään kermaa ja lisätä täytteeseen juuri ennen suolapähkinöitä.

Maapähkinävoitäyte
225 g maustamatonta tuorejuustoa (itse käytin Philadelphiaa)
2 dl sileää lisäaineetonta maapähkinävoita (käytin: Nuts About Nature Smooth, löytyy S-marketista)
2,4 dl tomusokeria
2 dl kuohukermaa

1. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto, määpähkinävoi ja siivilöity tomusokeri tasaiseksi massaksi. Lisää noin puolet kermavaahdosta ja vatkaa. Lisää loppukerma puuhaarukalla tai vastaavalla sekoittaen.

2. Levitä täyte suklaakerroksen päälle varovasti, pieninä kökköinä. Asettele pieniä nokareita eri puolille täytettä, jotta alempana oleva täyte ei ”pullahda” täytteen välistä ylös. Levittämisessä on haasteensa, sillä alempana oleva suklaakerros on hyvin pehmeä, mutta riittää kun saat täytteellä peitettyä kaiken näkyvissä olevan suklaan – jäljen tasaisuudella ei ole niin merkitystä. Laita kakku jääkaappiin ja anna jähmettyä noin 2 tuntia ennen seuraavaa vaihetta.

Maitosuklaa-ganache
125 g Fazerin punaista suklaata (tai muuta maitosuklaata)
1 dl kuohukermaa
0,8 dl suolapähkinöitä
Merisuolahiutaleita (itse käytin Maldonia)

1. Paloittele suklaa kuumuutta kestävään kulhoon. Kuumenna kerma kattilassa kiehumispisteeseen. Kaada kerma suklaan päälle ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.

2. Levitä ganache kakun päälle. Heittele lisäksi päälle suolapähkinöitä ja merisuolaa. Jäähdytä vähintään 6 tuntia tai yön yli.

3. Jos et ole käyttänyt reunakalvoa tai vastaavaa, ota kakku pois vuoasta vieden ensin varovasti veistä tai lastaa reunoja myöten ja ota vasta sitten vuoan reunat irti. Siirrä lastan ja/tai ison veitsen avulla tarjoilualustalle.

Tätä kakkua kannattaa pitää jääkaapissa viime hetkiin asti, koska silloin paloista saa kaikista siistimpiä. Mainittakoon tosin, että tästä kakusta ei saa mitään supersiistejä paloja millään keinolla ja lisäksi toffee lähtee hieman valumaan ulos ensimmäisten paljon jälkeen, mutta siitä ei kannata välittää – tämä kakku tehdään ensisijaisesti taivaallisen maun vuoksi. 🙂

Maapähkinävoi-vadelmasuklaa -herkut

Jos joku tätä lukeva on jättänyt maistamatta Maraboun limited edition vadelmasuklaan, nyt kipin kapin ostamaan – se on nimittäin ihan mielettömän hyvää! Kyseinen suklaa maistuu minulle sellaisenaankin, mutta eniten tykkään siitä voin sekaan sulatettuna näissä maapähkinä-suklaa-paloissa. Älyttömän helppo ja nopea resepti, joka toisaalta myös katoaa parempiin suihin aivan liian nopeasti. 😀

Muutama nopea huomio reseptistä:

– Käytän itse aina suolatonta ja sileää maapähkinävoita, joka on tehty 100% maapähkinöistä. Parhaiten on toiminut Nuts About Nature Smooth -maapähkinävoi. Resepti onnistuu kuitenkin myös karkeammasta tai suolatusta maapähkinävoista, mutta suolatun voin kohdalla suolan määrää kannattaa tietysti miettiä uudestaan.

– Sokerin ja suolan määrää voi säädellä oman makunsa mukaan. Itse tykkään tehdä pohjasta sen verran suolaisen, että pohjan ja päällisen suolaisen ja makean ero maistuu selkeästi. Jos suolainen-makea -yhdistelmä ei ole mieleesi, voi pohjasta tehdä makeamman. Maistele! 🙂

– Jos sulatat suklaan mikrossa, muista sekoittaa tarpeeksi usein, sillä seos ”juoksettuu” helposti. Jos suklaalle kuitenkin käy mikrossa huonosti, älä heitä sitä pois, vaan maista ensin – jos maku on edelleen hyvä, voi seoksen edelleen käyttää reseptiin, vaikka koostumuksesta tuleekin erilainen. Minulle kävi kerran näin, mutta lopullinen versio oli silti taivaallisen makuista ja maistui muullekin perheelle.

RESEPTI: Pakastetut herkkupalat maapähkinävoilla ja vadelmasuklaalla

Pohja:
340 g maapähkinävoita (itse käytän suolatonta Nuts About Nature Smooth -maapähkinävoita)
125 g voita (suolattua)
2 tl hunajaa
0,5 tl suolaa
0,75 dl tomusokeria

1. Valmistele jokin korkeareunainen rasia tai muu pakastimen kestävä astia laittamalla sen pohjalle leivinpaperi. Leivinpaperia saa olla paljon, tällöin sen avulla saa helposti nostettua pakastuneen massan leikattavaksi.
2. Sulata voi. Lisää maapähkinävoi, hunaja ja suola. Sekoita ja siivilöi lopuksi tomusokeri sekaan. Kaada pähkinävoi-voiseos pakastimen kestävään astiaan. Laita pakastimeen.

Päällinen:
185 g Maraboun vadelma-suklaata
100g voita (suolattua)

1. Sulata voi ja suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kaada hieman jähmettyneen pohjan päälle. Anna jähmettyä noin tunti tai pari ja leikkele sitten paloiksi. Leikkelyä ei kannata lykätä liian pitkään, koska täysin jähmettynyttä massaa on vaikeampi leikata siististi.

Ja siinäpä se! 🙂 Päälliseen voi käyttää myös muuta suklaata ja pohjaan vastaavasti myös jotain muuta pähkinävoita, mutta itse en ole vielä ehtinyt kokeilemaan muita versiota. Voin voi myös halutessaan korvata vaikkapa kookosöljyllä! Olen joskus myös lisännyt pohjaan keksejä tuomaan suun tuntumaa. Tällaisissa pakastettavissa nopeasti sekoitetuissa resepteissä oikeastaan vain taivas on rajana, koska massa joka tapauksessa jähmettyy pakkasessa.